Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for elokuu 2007

Vastoin aiempaa käsitystäni e-kanavanipun asennustyöt olikin budjetoitu tälle vuodelle. Martti Kemppi on luvannut tehdä työn syyskuun ensimmäisellä viikolla ja poistaa samalla vanhat analogiset vimpaimet, jolloin digisignaalin tasonkin pitäisi parantua messualueen tv-verkon kodeissa.

E-kanavanipussa aloittaa syyskuussa uusia maksullisia kanavia, joiden katseluun tarvitaan siis kaapeliverkon digiboksi ja antennivastaanottoon(!) tarkoitettu maksukortti. Jos kortin myyjä kysyy, oletko antennissa vai kaapelissa, vastaa olevasi antennissa, jotta saat oikeanlaisen kortin. Tämä siis koskee vain messualueen yhteisessä tv-verkossa olevia.

Read Full Post »

Kolmihenkinen tuomariraati on maanantaisessa kokouksessaan valinnut messualueen valokuvauskilpailun voittajan. Tuomareina toimivat Tuusulanjärven Viikkouutisten päätoimittaja Tanja Kuisma, keravalaisen Ruusukuvan Samuli Ruusu ja messualueen asukasyhdistyksen hallituksesta Aarne Junkkari.

”Minun Jaakkolani 2007” -kilpailuun osallistui neljä kuvaajaa yhteensä 18 valokuvalla. Kuvat esiteltiin tuomareille ilman kuvaajien nimiä.

Raadin yksimieliseksi suosikiksi valikoitui kuva nauravaisesta Neasta, joka piirtää katuliiduilla. Voittajakuvaa luonnehdittiin aurikoiseksi, iloiseksi ja perusselkeäksi. Kuvassa on tekemisen meininkiä ja pilkahdus vihreätäkin, joka kuuluu omakotialueelle. Ilme kuvastaa sitä iloa, jota lasten kesäjuhlat ja alueella asuminen tuovat.

Nean kuvasi Marjaana Kivioja, joka voi noutaa palkintonsa Keravan Ruusukuvasta. Marjaana sai myös toisen kunniamaininnan kuvasta, jossa pojat pelaavat katusählyä. Ensimmäisen kunniamaininta annettiin Titta Westmanin tikkarikuvalle.

Kilpailuun osallistuneet kuvat jäävät nähtäville. Kiitos kaikille osallistujille ja onnittelut voittajille!
kisakuva6.jpgkisakuva16.jpgkisakuva5.jpg

Read Full Post »

Asukasyhdistyksen hallituksen sähköpostiosoitteiden loppuosa vaihtuu. Uudet osoitteet ovat nyt messari.tk-päätteisiä (ks. sivun oikea reuna).

Entiset osoitteet olivat menneet vanhoiksi, joten jos joku on viime aikoina laittanut messualue.tk-osoitteeseen viestiä, se ei ole välttämättä tullut perille.

Read Full Post »

Valokuvauskilpailun osallistumisaika umpeutuu keskiviikkona. Näyttää siltä, että palkinnot jaetaan tällä kertaa aikuisten kesken, mutta vielä ehtii nuorisokin mukaan.

Kuvat siis yllekirjoittaneelle joko sähköpostilla tai cd/dvd-levyllä. Voittaja julkistetaan keskiviikkona 29.8. Tuusulanjärven Viikkouutisissa ja täällä Messarissa.

Read Full Post »

Keravan uusi kehitysjohtaja Harri Nikander ja mahdollisesti myös puisto-osaston päällikkö tulevat asukasyhdistyksen hallituksen vieraiksi Jaakkolaan syyskuussa. Katselemme paikkoja ja keskustelemme siitä, mitä on tehtävissä. Edellinen kehitysjohtaja taisi viedä toivomuslistan mennessään…

Lähettäkääpä siis napakoita kysymyksiä ja ehdotuksia alueen kehittämiseksi. Pyrimme hankkimaan niihin vastaukset, jotka raportoimme tapaamisen jälkeen täällä.

Kysymykset ja ehdotukset kommenteiksi tähän alle (paina tekstin alla olevaa comments-nappia ja täytä avautuvat tyhjät kentät) tai sähköpostilla hallitukselle.

Read Full Post »

Messualue lehdessä

viikkouutiset190807.jpgViikkouutisissa on tänään sympaattinen juttu Sarvikivien perheestä ja Jaakkolan messualueesta. Saman päivän Helsingin Sanomissa vertaillaan pientalorakentamisen trendejä 1970-2000-luvuilla. Artikkelissa arkkitehti, professori Bengt Lundsten kertoo Keravan messualueelle suunnittelemistaan ”Minitaloista” Jäspilänpihalla. Lukaiskaapa, ennen kuin lehdet menevät kalan kääreiksi. 

Lisäsin Messarin aihepiireihin ”Media”-kategorian. Olisi mukavaa, jos Messariin kirjoitusoikeudet omistavat jäsenet kävisivät ilmoittamassa palstalle, kun havaitsevat alueesta ja sen ihmisistä juttuja tiedotusvälineissä. Jutut voi myös leikata talteen ja lykätä postilaatikkooni, jos vaikka yrittäisi koota jonkinlaista leikearkistoa keskitetysti.

Read Full Post »

Ehdin kuvata juhlissa muutaman videonpätkän, ennen kuin kuumana käynyt tikkakisa liimasi kiinni toimitsijan tuoliin. Jos joku muukin kuvasi videolle, otan mielelläni kuvamateriaalia vastaan.

Kirppis 1.

Kirppis 2.

Paloauto 1.

Paloauto 2.

Aapo ruiskuttaa.

Riku heittää tikkaa.

Saappaanheitto.

Read Full Post »

Kuvakilpailun satoa

sammutus.jpg”Minun Jaakkolani 2007” -valokuvauskilpailu on käynnissä keskiviikkoon 22.8. saakka. Tähän mennessä saapuneita kilpailukuvia on nähtävissä tällä sivulla.

Jos et ollut paikalla tai kamerasi ei ollut mukana kesäjuhlissa, vielä ehdit kuvata Jaakkolaa ja sen ihmisiä. Kuvat joko sähköpostilla pasik(at)messari.tk – korvaa (at) @-merkillä – tai cd/dvd-levyllä.

Valokuvauskilpailun tuomariraatiin osallistuvat Ruusukuvan Samuli Ruusu, Tuusulanjärven Viikkouutisten päätoimittaja Tanja Kuisma ja messualueen asukasyhdistyksestä Aarne Junkkari. He arvioivat kuvat yhdessä, ja voittajat julkistetaan sekä Messarissa että Viikkouutisissa keskiviikkona 29.8. Palkinnot lahjoittaa Ruusukuva.

Vertailun vuoksi voit käydä katsomassa, miltä messualueella näytti asuntomessujen aikaan vuonna 1974.

Read Full Post »

Kilpailujen tulokset

saappaanheitto.jpgTikanheittopaikalta rekrytoitiin kaikkiaan 11 uutta kannatusjäsentä. Myös Messarin kautta voi yhä ilmoittautua kannatusjäseneksi (loppuvuosi ilmainen, eikä ensi vuosikaan paha) Pasi Kiviojalle sähköpostilla.

Muita tuloksia

Saappaanheitto (joka sarjassa erikokoinen saapas)

Miehet: Antti Kiljunen, 20 m

Naiset: Marjaana Kivioja, 12 m

Lapset: Jarmo, 22 m

Tikanheitto

Miehet: Antti Kiljunen (32, 30 p.), Kari Norkola (32, 21 p.), Mikko Jokinen (23, 8 p.), Pasi Kivioja (23 p.)

Naiset: Titta Westman (22 p.), Heli Karjalainen (16 p.), Marjaana Kivioja (15 p.), Susanna Sarvikivi (14 p.)

Lapset: Jesse Riutta (30 p.), Sami Westman (25 p.), Susanna Hassinen (21, 14 p.), Elina Eskola (21, 12 p.)

Onnittelut voittajille!

Read Full Post »

Messualueen lasten (ja aikuisten) kesäbileet saivat runsaan osanoton. Silmämääräisten arvioiden mukaan paikalla oli toistasataa henkilöä. Onneksi sää suosi, ja vpk:kin ilmestyi ekstrana paikalle. Kivaa oli!

Tapahtuman tuloksia ja tunnelmia teksteinä ja kuvina ilmestyy tänne Messariin lähipäivinä.

Valokuvakilpailuun ”Minun Jaakkolani 2007” voi vielä osallistua keskiviikkoon asti. Jos et ehtinyt kuvata juhlassa, ota kamera käteesi nyt ja kuvaa Jaakkolan aluetta ja ihmisiä.

Read Full Post »

Older Posts »