Asukasyhdistyksen ja kaupunkitekniikan suunnitelmat Jäspilän-, Jussilan- ja Jaakkolanpihan kunnostamisesta menivät läpi kaupunginvaltuustossa ilman budjettileikkauksia, toisin kuin moni muu hanke Keravalla.
Asukasyhdistyksen puistotyöryhmä kävi tänään kaupunkitekniikan kanssa läpi kolmen puiston suunnitelmia ja työaikatauluja. Kaupungilta läsnä olivat Kari Hirvensalo ja Seija Tulonen. Asukasyhdistystä edustivat Paavo Mustonen Jussilanpihalta, Aira Korva Nissilänpihalta, Sirpa Engblom Jaakkolanpihalta sekä Miikka Westman ja yllekirjoittanut Jäspilänpihalta.
JÄSPILÄNPIHA
Nuorille suunnatun Jäspilänpihan kustannusarvio on runsaat 13000 euroa. Tällä rahalla pihan yleisilmettä siistitään ja kivituhkapintausta korjataan. Asukkaat maalaavat keinun ja kiipeilytelineen kaupungin tarjoamilla maaleilla. Koripallotelineen taustalevy ja korikehys uusitaan. Uusia välineitä ovat palloseinä (jonka päällä mahdollisesti toinen korikehys) ja linnunpesäkeinu. Asvalttipintaista pelialuetta laajennetaan kaksi kertaa nykyisen kokoiseksi. Oleskelua varten varataan yksi penkki ja roskakori.
Olemassa olevien pensasryhmien kunto tarkistetaan, ja tarvittaessa pensaita leikataan alas ja kuoretetaan kasvualustat. Pensasryhmiä voidaan täydentää ja tarvittaessa myös osin poistaa. Puusto säilytetään. Uutta puustoa ei istuteta ennen kunnallisteknistä peruskorjausta alueella.
Pihan valaistus tarkistetaan.
JAAKKOLANPIHA
Nuorille ja aikuisille tarkoitetun Jaakkolanpihan budjetti on noin 16000 euroa. Pihan yleisilmettä siistitään ja kivituhkapintausta korjataan. Asukkaat maalavat keinun ja leikkimökin, vanhat rakenteet puretaan. Pihalle tulee uusi hiekkalaatikko ja palloseinä. Kierrätysmuovipölleistä tehdään asukkaiden toiveen mukaisesti tolppamato. Maakivillä rajataan aluetta ja estetään läpiajoa. Oleskelua varten varataan kolme penkkiä ja roskakori.
Olemassa olevien pensasryhmien kunto tarkistetaan. Tarvittaessa pensaita leikataan alas ja kuoretetaan kasvualustat. Yksi pensasryhmä lisätään rajaamaan aluetta. Puusto säilytetään. Uutta puustoa ei istuteta ennen kunnallisteknistä peruskorjausta alueella.
Pihan valaistusta uusitaan.
Lisäksi Jaakkolanpihan taloyhtiö on tehnyt päätöksen hankkia pihalle omalla kustannuksellaan lasten leppisliukumäen. Asukkaat haluavat myös säilyttää pelikentän tolpat sulkapalloa varten ja ovat halukkaita kunnostamaan tolpat. Lentopallokenttä on tarkoitus tehdä Jussilanpihalle.
JUSSILANPIHA
Jussilanpihan pääasiallinen kohderyhmä ovat seniorit. Pihan yleisilmettä siistitään ja kivituhkapintausta korjataan, huomioiden myös petankki.
Asukkaat maalavat keinun ja lentopallokentän tolpat. Pergolan rakennetta korjataan, se maalataan ja varustetaan osittain valokatteella, uudella lautapatiolla, ja seinille istutetaan köynnöksiä. Vanha matala aita, pergolan ympäristössä olevat lautarakenteet ja hiekkalaatikko puretaan (on laho ja hiekkojen vaihto on kustannuskysymys). Jousieläin siirretään lähemmäs keinuja. Oleskelua varten varataan viisi penkkiä ja roskakori.
Olemassa olevat pensasryhmät ovat kohtuullisen hyväkuntoisia. Tarvittaessa pensaita leikataan alas ja kuoretetaan kasvualustat. Lisäistutuksia tehdään pensailla ja perennoilla. Puusto säilytetään. Uutta puustoa ei istuteta ennen kunnallisteknistä peruskorjausta alueella.
Pihan valaistusta tarkastetaan.
Pihan kustannusarvio on noin 16000 euroa.
AIKATAULU
Työt päästään aloittamaan aikaisintaan syyskuussa, mutta asukasyhdistys toivoo, että Jussilanpiha kunnostettaisiin jo aiemmin. Tavoitteena on päästä viettämään kesäjuhlaa uudistuneella Jussilanpihalla elokuun lopussa, jos vain mahdollista. Asukkaat pääsevät toki aloittamaan heidän vastuullaan olevia maalaus- ym. töitä jo keväällä ja kesällä. Tätä toimintaa koordinoi puistotyöryhmämme.
Tänä vuonna on mahdollista päällystää yhden pihan katu, kuten tehtiin Nissilänpihassa viime kesänä. Asukasyhdistys valitsee päällystettävän pihan vuosikokouksessaan.
Puistojen jatkoylläpidosta tehdään samanlainen kirjallinen sopimus kaupungin kanssa kuin Nissilänpihastakin. Käytännössä siis asukkaat vastaavat itse pihojen siisteydestä ja pienistä kunnostustöistä, kaupunki hoitaa perusylläpitoa ja suuremmat korjaustyöt. Asukasyhdistys arvioi tämän toiminnan haasteellisimmaksi Jussilanpihassa, jonne tulemme kohdistamaan tiedotustoimintaa ja asukkaiden aktivointia.
Vastaa