Tervehdys,
Toivotamme kaikki tervetulleeksi käyttämään Asukasyhdistyksen sivuja niin tiedon välitykseen kuin ajatusten vaihtoonkin. Kuten toisaalla sivustossa jo todettiinkin, olemme siirtyneet nykyaikaan. Sen myötä toivomme, että yhteisömme aktivoituu reaalimaailman lisäksi myös virtuaalisesti.
Hallitus piti kokousta 3. toukokuuta. Tuolloin päätettiin muun muassa kannatusjäsenmaksun käyttöönotosta. Tarkoitus on, että yhdistys toimii alkuperäistä tarkoitustaan laajemmassa kentässä. Siksi haluamme tarjota mahdollisuuden jäsenyyteen myös muille kuin antenniverkon kautta mukaan tulleille.
Antenniverkosta sen verran, että tulevana kesänä viedään loppuun digiverkon kunnostamiseen liittyvät työt. Vahvistimia uusitaan, ja kun analogisten satelliittikanavien poisjäännin myötä vapautuu kapasiteettia, signaalin teho ja lähetysten laatu paranee tuntuvasti.
Yhdistys ottaa yhteyttä kaupungin kehitysjohtoon kiinnittääkseen huomiota alueellamme edelleen ratkaisematta oleviin kehityskohteisiin ja parannusehdotuksiin. Asukkailta kerätyt toivomuslistat ovat edelleen tallella, ne on vain esitettävä uudelleen, koska kehitysjohtaja on vaihtunut.
Järjestämme kesäjuhlan 18.8. klo 15.00. Ohjelma on vielä avoin, joten perustetaan juhlatoimikunta joka voi suunnitella tapahtuman sisällön ja toteutuksen. Halukkaat voivat ilmoittautua allekirjoittaneelle. Toivomme runsasta osanottoa toimikuntaan, sillä viime kerralla juhlan toteutus kaatui tekijäpulaan. Myös kaupungilta haetaan avustusta tapahtuman järjestämiseen.
Kuten sanottu, kutsumme asukkaat käyttämään tätä kanavaa tiedonvaihtoon. Aihealueille ei aseteta muita kuin Suomen Lain määrittelemiä rajoituksia. Pankaa siis bittivirrat liikkeelle!
Kevätterveisin,
Pasi N.
Vastaa