Asukasyhdistyksen hallitus piti tänään katselmuksen messualueen yhteispihoilla Keravan kaupungin edustajien kanssa. Paikalla olivat kutsuttuina Keravan kehitysjohtaja Harri Nikander, tekninen johtaja Arimo Hermalahti ja teknisen lautakunnan puheenjohtaja Samuli Isola (sd) sekä asukasyhdistyksen hallitus kokonaisuudessaan.
Aarne Junkkari esitteli Jaakkolan kuvia vuosilta 2003 ja 2007 sekä parannuskohteita, jotka on jo 2003 kerrottu kaupungille. Mitään kehitystä ei ole kuitenkaan tapahtunut. Päinvastoin, lahoamistilaan joutuneet leikkitelineet ja -välineet on viety pois, mutta mitään uutta ei ole tuotu tilalle. Asukasyhdistys ja yksittäiset aktiiviset asukkaat ovat keränneet viime vuosien aikana useita samanlaisia listoja laihoin tuloksin.
Vieraat myönsivät, että pihat todellakin kaipaavat kunnostusta. Lähtökohta on kuitenkin se, ettei Keravan keskustaan panostavalta kaupungilta juurikaan liikene rahaa reuna-alueille, joilla asuu vähemmän ihmisiä. Olemassa olevien puistojen ylläpitoon ei ole rahaa (tämä on poliittinen linjanveto, muistakaa seuraavissa kunnallisvaaleissa). Jotakin voidaan silti tehdä, mutta se edellyttää asukkaiden omaa aktiivisuutta.
Aiemmin kaupunki on vedonnut siihen, että Jaakkolaan on tulossa pian suuri kunnallistekniikan remontti, eikä mitään kannata tehdä ennen sitä. Nyt tätä veruketta ei voi enää käyttää, sillä remonttia on jälleen lykätty vähemmän kiireellisenä vuoteen 2015-2016!
Hermalahti suhtautui myönteisesti alueen asukkaiden aktiivisuuteen ja ehdotti kompromissia. Hän lähettää yhdistykselle alueen karttoja, joihin voimme alustavasti hahmotella, mitä toivomme pihoille. Suuria puuhamaita ei kannata joka pihalle suunnitella, ennemminkin kannattaa aloittaa projekti keskitetysti yhdestä pihasta ja toki ehostaa muutkin pihat siedettävään kuntoon. Kaupunki voi tarjota tarvikkeita ja materiaaleja, jos meiltä löytyy talkoovoimaa. Jos homma onnistuu hyvin, kaupunki voisi esim. asvaltoida yhden pihan kulkuväylät.
Asukasyhdistys pitää tätä järkevänä toimintatapana tilanteessa, jossa vaihtoehtona on se, ettei tapahdu mitään parannusta. Perustamme lähiaikoina yhdistyksen jäsenistä toimikunnan suunnittelemaan pihojen kunnostusta. Halukkaat voivat ilmoittautua hallitukselle. Kommentteja ja ehdotuksia voi kuka tahansa esittää jo nyt tähän alle painamalla ”comments”-linkkiä ja täyttämällä tyhjät kentät.
Tulossa on mahdollisesti myös kaupungin järjestämä keskusteluilta messualueen asukkaille. Tilaisuudessa voidaan puida tätä puistoprojektia ja hämmentäviä sadevesiviemäröintivaatimuksia, jotka edellyttävät toimia osalta asukkaista.
Miten olisi jos messualueella nyt ryhdyttäisiin laatimaan sitä listaa toimenpiteistä ja asioista, joita tänne halutaan. Kaupunki on tehnyt oman osansa ja vienyt rikkinäisiä leikkitelineitä pois: nyt pitäisi miettiä mitä voisi tulla tilalle! Vai onko asukasyhdistys aloittanut jo jonkin listan keräämisen? Tämä saitti voisi olla yksi paikka, jossa kerätä niitä ehdotuksia.
Onko pj-Pasi kuulolla? Joko kaupungilta tuli postia eli ne kartat, joihin toiveita pitäisi hahmotella? Jos ei, niin voitko patistella heitä?
Vanhat toivelistat lienevät vielä muistissa ja tallessa, mutta ehdotuksia olisi kyllä hyvä kirjata tänne kaikkien nähtäville ja kommentoitavaksi. Oletko Sinikka kiinnostunut osallistumaan toimikuntaan, joka seuloo ja summaa toiveet kaupungille? Toimikunta perustetaan tämän syksyn/talven aikana.
Mukaan toivotaan erityisesti niitä, jotka/joiden lapset pihoja eniten käyttävät. Hyödyksi olisi myös sellainen henkilö, jolla on jokin käsitys siitä, mitä vekottimet yms. maksavat sekä joku viherpeukalo.
Tässä nyt äkkiseltään ulkomuistista jokunen oma ja muilta kuulemani toivomus:
– poistoihin menee ainakin Jussilanpihan risa fortuna ja jotakin täytyy tehdä myös sille katosrakennelmalle
– Jaakkolanpihan kulahtaneille penkeille pitää tehdä jotain
– Nissilänpihalle, tuohon päivähoitolasten keskukseen, on toivottu kiipeilytelinettä ja lisää keinuja, joista osa vauvoille
– milloin lie hiekkalaatikoiden hiekat on vaihdettu
– Jäspilänpihaan olen itse miettinyt, josko olisi lisäkseni muita halukkaita luistelukentän ylläpitäjiä talvella (kaupungin vettä saa käyttää, mutta yksin en rupea – lastensa puolesta kiinnostuneet ilmoittautukoon pikapikaa minulle!)
– turhat ruosteiset tolpat pihoilta pois – yhden pihan lentopalloverkkotolpat voisi kunnostaa siltä varalta, että joskus vielä löytyy pelaajia
– pihojen rehottavat ruohomättäät kaipaavat lanausta tms.
Kommentoikaa rohkeasti muutkin!
[…] asukasyhdistyksellä on tästä hieman erilainen käsitys, perustuen muun muassa syyskuiseen keskusteluun kaupungin […]
Hei!
Meidän perhe (lähinnä mies) voi tulla auttamaan luistelukentän ylläpitämisessä.
Oli kesällä aika hämmentävää katsoa kun kaupungin miehet siisitivät Jaakkolanpihaa. Kaksi miestä raivasi pujoja vesurilla, kolme istui penkillä tupakalla. Luulin , että penkillä istujat ovat vain turisteja katsomassa työnäytöstä mutta olivat kuulemma hekin ”töissä”. Tätä penkillä istumista jatkui tuntitolkulla.
Aika ankean näköiseksi menevät pihat jos leikkivälineet viedään pois. Meidän perheelle yksi tänne muuttamiseen johtanut syy oli, että pienet lapset voivat leikkiä keittiön ikkunasta katsovien valvovien silmien alla omalla pihalla.
Monet uusille omakotitalo alueille muuttaneet ystäväni ovat olleet kovin kateellisia tästä mahdollisuudesta. Ja nyt sitten surkean ylläpidon takia tämä etu halutaan häviättää. Onpa fiksua. Aika slummiksi muuttuu Jaakkola tätä menoa.
Varmasti monet asukkaatkin olisivat valmiita tekemään talkootyötä alueen viihtyisyyden eteen jos meille olisi antaa selkeitä tehtäviä tai pidettäisiin kunnossapito/rakennus talkoita. Tuskin olisimme ainakaan tehottomampia kuin kaupungin miehet.
Heini Ruuskanen
Jaakolanpiha 7D
[…] remontti (Tulosella oli tieto, että se tulisi 2010, mutta tekninen johtaja Arimo Hermalahti kertoi syyskuussa, että alueen vesi- ja jätevesiverkosto peruskorjataan aikaisintaan […]
[…] 10, 2007 pasikivioja Valitettavasti ajatus lasten luistelukentän jäädyttämisestä ja ylläpitämisestä talkoilla Jäspilänpihassa ei […]