Tämän päivän Keski-Uusimaassa on etusivun pääkuva ja sisäsivun reppari Skavabölen poikien kuvauksista Jaakkolassa. Itseltäni meni kuvauspaikalla ohi, että nähtävästi myös Jussilanpihalla oli poltettu filmiä.
Toimittaja Oskari Lehdon kirjoittamassa jutussa haastatellaan elokuvan ohjaajaa Zaida Bergrothia, jonka mukaan kuvauspaikkojen etsintä alkoi jo viime syksynä.
– Järjestäjämme Jussi Halonen etsi elokuvaa varten 1970- tai 1980-luvun omakoti- tai rivitaloaluetta ja löysi Jaakkolan. Olemme käyneet täällä etukäteen katsomassa, mitä ja miten kuvaamme, Bergroth kertoi Keski-Uusimaalle.
Bergrothin mukaan Jaakkolassa kuvatusta materiaalista näkyy lokakuussa 2009 ensi-iltaan tulevassa elokuvassa ehkä noin kaksi minuuttia. Elokuva pääsee levitykseen Suomen lisäksi Saksassa.
Vastaa