
Herätysjuhlien pääesiintyjänä oli helsinkiläinen tanssiorkesteri The 6 Elements.
Messualueen 35-vuotisjuhlia vietettiin Jussilanpihan herätysjuhlina eilen lauantaina. Aurinkoisessa säässä juhlissa vieraili satakunta henkilöä. Ilmeisesti syksyinen ajankohta ei ollut juhlille parhain, sillä mainion tanssiorkesterin olisi odottanut vetävän paikalle enemmänkin väkeä.
Helsinkiläinen The 6 Elements -yhtye viihdytti yleisöä perinteisillä tanssikappaleilla ja tutuilla popsävelmillä. Sen verran hyvin soitto toimi, että moni oli jo palkkaamassa yhtyettä oman firmansa juhliin (lama taitaa olla taittumassa?).
Muina ohjelmanumeroina olivat pihakirppis ja aina yhtä suosittu tikkakisa. Lapset koristelivat Jussilanpihan tuliterän asvaltin katuliitutaiteella. Asukasyhdistys tarjosi vieraille kahvit.
Jotakin messualueen rauhallisesta lintukodosta kertoo se, että tänne pitää poliisi pyytää varta vasten paikalle. Monessa muussa paikassa poliisi joutuu käymään hälytystehtävissä, mutta tällä kertaa Keski-Uudenmaan poliisilta oli pyydetty vierailua herätysjuhliin. Lopulta puiston reunaan pysäköikin poliisin maija, josta kahden miehen partio jalkautui asukkaiden pariin.
Myös yhdistyksen entinen puheenjohtaja, alueelta pois muuttanut Pasi Nurminen piipahti puolisonsa Jaanan kanssa paikalla punaisella prätkällä.
Nykyinen puheenjohtaja kiittää kaikkia juhlien järjestelyissä avustaneita – pullan hankkijaa, kahvinkeittäjiä, kahvipöydän hoitajia, tikkakisan tuomaria, pergolan koristelijoita, valokuvaajia, äänentoiston toimittajaa sekä monia muita hengessä mukana olleita. Ensi vuonna herätellään sitten Jäspilän- ja Jaakkolanpihaa.

Lapset koristelivat Jussilanpihan uuden asvaltin katuliituilla.

Asukasyhdistyksen entinen puheenjohtaja Pasi Nurminen.

Poliisipartio saapui paikalle kutsuttuna.

Tikkakisan voittajat Heimo Kannas (vas.), Aapo Kivioja ja Riia Ahvonen pokkasivat muhkean rahapottinsa Aarne Junkkarilta.

Tytöt koristelivat Jussilanpihan pergolan syksyn hengen mukaisesti.

Jussilanpihan kunnostetun pergolan luo kokoontui satakunta asukasta.