Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Kaupungin tekninen johtaja Arimo Hermalahti väläyttää tämänpäiväisessä Keski-Uusimaassa mahdollisuutta, että Alikeravantien ja Keravantien liikennevaloristeys muutettaisiinkin eritasoliittymäksi. Ratkaisu maksaisi kaksi kertaa enemmän kuin tähän asti risteykseen kaavaillut lisäkaistat, mutta se toisi helpotusta ruuhkiin, joiden arvioidaan lisääntyvän Keravantiellä jopa räjähdysmäisesti lähitulevaisuudessa.

Uudenmaan tiepiiri on vetkutellut Keravantien remontin aloittamista rahapulaan vedoten. Kerava on luvannut maksaa 40 prosenttia kustannuksista, Hermalahti kertoo Keski-Uusimaassa.

Messualueen asukasyhdistys on aiemmin antanut hankkeeseen liittyvän lausunnon, jossa Alikeravantien Nesteen risteykseen toivotaan liikennevaloja turvallisuuden parantamiseksi. Jos Nesteen toinen ulosmenoliittymä vielä suljetaan ja liikennemäärät Alikeravantiellä kasvavat entisestään, alkaa sisään- ja ulostulo messualueelta olla liki mahdottomuus ruuhka-aikoina.

Asukasyhdistys päätti vuosikokouksessaan 31.3. tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa yllekirjoittanut sekä muina hallituksen jäseninä Miikka Westman ja Aarne Junkkari. Tilintarkastajina toimivat Matti Mikkonen ja Kari Sundell. Heidän varallaan ovat Paavo Mustonen ja Bror Mäkelä.

Vuonna 2009 varsinaisten jäsenten jäsenmaksuksi vahvistettiin 10 euroa ja kannatusjäsenmaksuksi 5 euroa. Kannatusjäsenten houkuttelua jatketaan.

Viime vuoden toimintakertomus ja tämän vuoden toimintasuunnitelma jaetaan jäsenille jäsenmaksulomakkeiden yhteydessä. Tämän vuoden ohjelmassa on loppujen kolmen puiston kunnostus syyskesällä, kesäjuhlien järjestäminen Jussilanpihalla ja yhdistyksen sponsoroima syysretki Skavabölen pojat -elokuvan ensi-iltaan 4. syyskuuta.

Kesäjuhlien järjestelyä varten kootaan kevään aikana juhlatoimikunta.

Lisäksi vuosikokouksessa heitettiin ilmaan ajatus Jussilanpihan lentopallotolppien kunnostamisesta heti keväällä ja pihojen välisen lentopalloturnauksen järjestämisestä kesällä. Ehdotus hyväksyttiin ja lisättiin toimintasuunnitelmaan.

Kaupunki on luvannut asvaltoida yhden puiston kadut tulevana kesänä. Vuosikokous päätti, että uuden pinnoitteen saa Jäspilänpiha. Jussilan- ja Jaakkolanpihan asvaltointia peräänkuulutetaan kaupungilta myöhemmin.

Vuosikokous lähestyy

Asukasyhdistyksen vuosikokous järjestetään Alikeravan punaisella puukoululla 31.3. klo 18.30-21. Painettu kutsu tulee jäsenille lähempänä ajankohtaa.

Elokuvan ensi-iltaan syyskuussa

Viime kesänä osin messualueella kuvattu Skavabölen pojat tulee ensi-iltaan 4. syyskuuta 2009, kertoi elokuvan tuottaja Jarkko Hentula Juonifilmi Oy:stä. Jos kiinnostusta löytyy, voisimme tehdä yhdistyksen voimin syysretken elokuvateatteriin.

Jaakkolan messualueen naapurissa Lapilassa asuva Jorma Toiviainen on maamme tuotteliaimpia iskelmäsanoittajia – yksi kolmesta päätoimisesta valtakunnassa. Hänen kappaleistaan on jo yli 1000 laulettu levylle. Mainittakoon lisäksi, että Jorma on voittanut Seinäjoen tangomarkkinoiden iskelmäsanoituskilpailun peräti kymmenen kertaa.  – On siinä yhdelle miehelle saavutuksia iskelmän saralla.

Jorma Toiviainen oli kertomassa sanoituksistaan ja urastaan sanoittajana sunnuntaina 1. helmikuuta 2009 Keravan kirjaston Juuret-luentosajassa,  josta kuvamme.

Toiviasen tekstejä ovat laulaneet suomalaisen iskelmätaivaan eturivin tähdet, kuten Reijo Taipale, Katri Helena, Paula Koivuniemi, Marion, Kari Tapio, Kirka, Rainer Friman, Jaakko Teppo, Jari Sillanpää, Sauli Lehtonen, Eija Kantola ja Janne Tulkki.
Jorman iskelmäsanoituksista monet ovat romantiikkaa täynnä olevia tangoja ja valsseja, mutta on mukana kappaleita joissa on mukana aimo annos yhteiskuntakritiikkiäkin. Esimerkiksi kaikki televisiosta tutun Itsevaltiaat-sarjan myös levylläkin julkaistut laulut ovat Jorman sanoittamia.
– Keravalaista väriä on enemmänkin mukana Jorman Tangomarkkinoiden voittajakappaleissa, sillä niistä kaksi on säveltänyt Timo Forsström – täällä Jaakkolassakin vaikuttanut tuottelias muusikko ja säveltäjä.

jormat_p

Viritä tv-kanavat uudelleen

Ylen Teeman ja Urheilukanavan kanavapaikat vaihtuvat 2. helmikuuta, mikä tarkoittaa sitä, että digiboksissa on tehtävä kanavahaku uudelleen A-, B- ja C-kanavanipulle.

Kanavapaikalla 8 aloittaa toimintansa Nelosen uusi Liv-kanava. Sen lähetykset näkyvät 16. helmikuuta alkaen kello 11-15.

Katso ohjeet digiboksin kanavahakuun täältä (ohje toimii vain messualueen yhteisessä tv-verkossa).

Asukasyhdistyksen ja kaupunkitekniikan suunnitelmat Jäspilän-, Jussilan- ja Jaakkolanpihan kunnostamisesta menivät läpi kaupunginvaltuustossa ilman budjettileikkauksia, toisin kuin moni muu hanke Keravalla.

Asukasyhdistyksen puistotyöryhmä kävi tänään kaupunkitekniikan kanssa läpi kolmen puiston suunnitelmia ja työaikatauluja. Kaupungilta läsnä olivat Kari Hirvensalo ja Seija Tulonen. Asukasyhdistystä edustivat Paavo Mustonen Jussilanpihalta, Aira Korva Nissilänpihalta, Sirpa Engblom Jaakkolanpihalta sekä Miikka Westman ja yllekirjoittanut Jäspilänpihalta.

JÄSPILÄNPIHA

Nuorille suunnatun Jäspilänpihan kustannusarvio on runsaat 13000 euroa. Tällä rahalla pihan yleisilmettä siistitään ja kivituhkapintausta korjataan. Asukkaat maalaavat keinun ja kiipeilytelineen kaupungin tarjoamilla maaleilla. Koripallotelineen taustalevy ja korikehys uusitaan. Uusia välineitä ovat palloseinä (jonka päällä mahdollisesti toinen korikehys) ja linnunpesäkeinu. Asvalttipintaista pelialuetta laajennetaan kaksi kertaa nykyisen kokoiseksi. Oleskelua varten varataan yksi penkki ja roskakori.

Olemassa olevien pensasryhmien kunto tarkistetaan, ja tarvittaessa pensaita leikataan alas ja kuoretetaan kasvualustat. Pensasryhmiä voidaan täydentää ja tarvittaessa myös osin poistaa. Puusto säilytetään. Uutta puustoa ei istuteta ennen kunnallisteknistä peruskorjausta alueella.

Pihan valaistus tarkistetaan.

JAAKKOLANPIHA

Nuorille ja aikuisille tarkoitetun Jaakkolanpihan budjetti on noin 16000 euroa. Pihan yleisilmettä siistitään ja kivituhkapintausta korjataan. Asukkaat maalavat keinun ja leikkimökin, vanhat rakenteet puretaan. Pihalle tulee uusi hiekkalaatikko ja palloseinä. Kierrätysmuovipölleistä tehdään asukkaiden toiveen mukaisesti tolppamato. Maakivillä rajataan aluetta ja estetään läpiajoa. Oleskelua varten varataan kolme penkkiä ja roskakori.

Olemassa olevien pensasryhmien kunto tarkistetaan. Tarvittaessa pensaita leikataan alas ja kuoretetaan kasvualustat. Yksi pensasryhmä lisätään rajaamaan aluetta. Puusto säilytetään. Uutta puustoa ei istuteta ennen kunnallisteknistä peruskorjausta alueella.

Pihan valaistusta uusitaan.

Lisäksi Jaakkolanpihan taloyhtiö on tehnyt päätöksen hankkia pihalle omalla kustannuksellaan lasten leppisliukumäen. Asukkaat haluavat myös säilyttää pelikentän tolpat sulkapalloa varten ja ovat halukkaita kunnostamaan tolpat. Lentopallokenttä on tarkoitus tehdä Jussilanpihalle.

JUSSILANPIHA

Jussilanpihan pääasiallinen kohderyhmä ovat seniorit. Pihan yleisilmettä siistitään ja kivituhkapintausta korjataan, huomioiden myös petankki.

Asukkaat maalavat keinun ja lentopallokentän tolpat. Pergolan rakennetta korjataan, se maalataan ja varustetaan osittain valokatteella, uudella lautapatiolla, ja seinille istutetaan köynnöksiä. Vanha matala aita, pergolan ympäristössä olevat lautarakenteet ja hiekkalaatikko puretaan (on laho ja hiekkojen vaihto on kustannuskysymys). Jousieläin siirretään lähemmäs keinuja. Oleskelua varten varataan viisi penkkiä ja roskakori.

Olemassa olevat pensasryhmät ovat kohtuullisen hyväkuntoisia. Tarvittaessa pensaita leikataan alas ja kuoretetaan kasvualustat. Lisäistutuksia tehdään pensailla ja perennoilla. Puusto säilytetään. Uutta puustoa ei istuteta ennen kunnallisteknistä peruskorjausta alueella.

Pihan valaistusta tarkastetaan.

Pihan kustannusarvio on noin 16000 euroa.

AIKATAULU

Työt päästään aloittamaan aikaisintaan syyskuussa, mutta asukasyhdistys toivoo, että Jussilanpiha kunnostettaisiin jo aiemmin. Tavoitteena on päästä viettämään kesäjuhlaa uudistuneella Jussilanpihalla elokuun lopussa, jos vain mahdollista. Asukkaat pääsevät toki aloittamaan heidän vastuullaan olevia maalaus- ym. töitä jo keväällä ja kesällä. Tätä toimintaa koordinoi puistotyöryhmämme.

Tänä vuonna on mahdollista päällystää yhden pihan katu, kuten tehtiin Nissilänpihassa viime kesänä. Asukasyhdistys valitsee päällystettävän pihan vuosikokouksessaan.

Puistojen jatkoylläpidosta tehdään samanlainen kirjallinen sopimus kaupungin kanssa kuin Nissilänpihastakin. Käytännössä siis asukkaat vastaavat itse pihojen siisteydestä ja pienistä kunnostustöistä, kaupunki hoitaa perusylläpitoa ja suuremmat korjaustyöt. Asukasyhdistys arvioi tämän toiminnan haasteellisimmaksi Jussilanpihassa, jonne tulemme kohdistamaan tiedotustoimintaa ja asukkaiden aktivointia.

Asukasyhdistys antoi lausuntonsa kaupungille koskien asemakaavamuutosta Alikeravantien ja Keravantien risteysalueella. Meillä ei ollut suunnitelmiin huomauttamista, mutta pyysimme risteyksen muutostyön yhteydessä parantamaan Alikeravantien ja messualueen risteyksen kulkua ja turvallisuutta esimerkiksi liikennevaloin.

Tämä toivomus on esitetty kaupungille aiemmin jo moneen otteeseen, ja vastaus on ollut, että viereisen risteyksen muutostyön yhteydessä jotakin voisi tapahtuakin.

Kaupungin suunnitelmat ovat nähtävissä täällä.

Asukasyhdistyksen puistotyöryhmä kokousti toissa päivänä kaupunkitekniikan kanssa loppujen kolmen puiston kunnostuksesta. Paikalla olivat kaupungin puolesta Kari Hirvensalo ja Seija Tulonen sekä puistotyöryhmästä Aarne Junkkari, Heini Ruuskanen, Sirpa Engblom, Kari Sundell, Miikka Westman ja yllekirjoittanut.

Jussilan-, Jäspilän- ja Jaakkolanpihan kunnostukseen on reunamerkitty noin 45000 euroa ensi kesäksi. Jos esitys menee kaupunginvaltuustossa läpi 8. joulukuuta, pihat kunnostetaan kerralla kutakuinkin juuri sillä tavalla kuin olemme toivoneet. Jos säästöleikkuri kuitenkin iskee, yksi piha saattaa jäädä seuraavalle kesälle.

Elättelemme myös toivoa, että pihakatujen asvaltointi saataisiin uusittua kuten Nissilänpihassa, mutta tämä on vielä auki. Asiaan vaikuttanee sekin, moniko erillistalo ja taloyhtiö on aikeissa tehdä kaupungin vaatimat sadevesiviemäröinnit lähiaikoina, jolloin asvalttia joudutaan repimään auki. Asukasyhdistyksellä ei ole toistaiseksi kokonaiskäsitystä asiasta, mutta jos jollakulla on tällaisia suunnitelmia, ne olisi hyvä tuoda pikimmiten tietoomme.

Veturipuistoon uudet vempeleet

Jaakonmäen puistoon eli tutummin Veturipuistoon tuli tänä vuonna uudet liikuntalaitteet. Käykääpä katsomassa!

Veturipuiston metsiköllä on oma vartijansa.

Veturipuiston metsiköllä on oma vartijansa.

Muhkea monitoimilaite kiehtoo kiipeilijöitä.

Muhkea monitoimilaite kiehtoo kiipeilijöitä.

Linnunpesäkeinuun mahtuu koko porukka.

Linnunpesäkeinuun mahtuu koko porukka.